Archive for tammikuu, 2018

Lukihäiriö ei ole este vaativallekaan uralle

Lukihäiriö ei ole este vaativallekaan uralle

| tammikuu 21, 2018

Karoliina Sallinen on hyvä esimerkki siitä, ettei lukihäiriö ole este edes erinomaista luku- ja kirjoitustaitoa vaativalle ammatille. Juuri ennen ylioppilaskirjoituksia Sallisella todettiin keskivaikea lukivaikeus. Tämä ei tullut yllätyksenä, sillä asiaa oli tutkittu jo kolmannelta luokalta lähtien. Alakoulussa diagnoosia ei saatu kuitenkaan aikaiseksi, sillä Karoliina oli vilkas ja leikkisä lapsi, eikä suostunut keskittymään kokeeseen tarpeeksi kauan. […]

Jatka lukemista

Näkövammaisuus ei estä opiskelua ja ammattejakin on tarjolla laidasta laitaan

Näkövammaisuus ei estä opiskelua ja ammattejakin on tarjolla laidasta laitaan

| tammikuu 9, 2018

Näkövammaisia opetettiin pitkään omissa kouluissaan ja ammateiksikin oli tarjolla lähinnä käsityöläisyyttä, kuten korien tekemistä tai hierojana toimimista. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja nykyään ihanteena pidetään, että sokea oppilas voisi apuvälineiden turvin opiskella normaalisti luokassa näkevien oppilaiden kanssa. Myös ammattikirjo on laajentunut ja yhä useampi täysin sokea on korkeasti koulutettu. Autoa, venettä tai lentokonetta sokea ei […]

Jatka lukemista